Jalokiventie 17, 21410 VANHALINNA

LOISTAVA AS OY SMARAGDI

Laadukas varustelu, erinomaiset pohjaratkaisut, oma tontti päättyvän tien päässä sekä loistava sijainti luonnon helmassa mutta hyvien kulkuyhteyksien äärellä, tekevät Smaragdista todellisen kruununjalokiven.

Hirvensalon Talonrakennus on tunnettu laadukkaista kodeista, ja olemme vuosien ajan toteuttaneet asiakkaidemme unelmia erityisesti Hirvensalon alueella. Viime vuosina olemme laajentaneet toimintaamme Turun ympäryskuntiin etsien vetovoimaisimpia sijainteja – ja nyt olemme löytäneet todellisen kruunun jalokiven!

As Oy Smaragdi rakentuu Liedon Vanhalinnaan, historialliseen ja luonnonkauniiseen miljööseen. Tämä ainutlaatuinen tontti sijaitsee rauhallisella omakotialueella päättyvän tien päässä, jota ympäröi metsä kolmesta suunnasta. Korkealle kohoavalta tontilta avautuu metsäinen näkymä ja puiden välistä pilkottaa Aurajoen kansallismaisema sekä Hämeen Härkätie. Hämeen Härkätie on yksi Suomen vanhimpia historiallisia teitä ja sen varhaisvaiheet ulottuvat kauas keskiajan taakse, aina 800-luvun viikinkiajalle.

Vanhalinnan alue tarjoaa asukkailleen paljon. Mustikat aamupuuroon voi poimia lähes omalta taka­pihalta, ulkoilureitit Aurajoen varrella kutsuvat liikkumaan, ja lähistöltä löytyvät niin Vanhalinnan museo kuin monipuoliset liikunta- ja vapaa-ajanpalvelutkin.

Jotta uusi kotisi olisi juuri sinun näköisesi, sinulla on mahdollisuus valita pintamateriaalit kolmesta valmiiksi kuratoidusta sisustusteemasta, ja me rakennuttajana teemme visiostasi totta.

 

Päivittäiset palvelut, kuten Citymarket sijaitsevat lähellä, ja loistavat liikenneyhteydet yhdistävät alueen sujuvasti Turkuun, Kaarinaan, Lietoon, Raisioon ja Helsinkiin. Lapsiperheiden elämää helpottaa kävelymatkan pääs­sä sijaitseva päiväkoti, eskari ja koulu, joihin on turvallinen matka alikulkusiltoineen ja pyöräteineen. Liedon keskustaankin on vain viiden kilometrin matka. 

Smaragdin rivitalokokonaisuus koostuu kymmenestä huolella suunnitellusta asunnosta, joissa yhdistyvät moderni tekniikka, huolella mietityt pohjaratkaisut sekä ajaton arkkitehtuuri. Pohjaratkaisuja on neljä erilaista, aina tilavasta kolmiosta hulppeaan päätyasunnon viisiöön. Smaragdin asunnot sopivat erinomaisesti niin ensiasunnon ostajille, lapsiperheille kuin rauhallista ja luonnonläheistä asumista arvostaville.

Asunnot on varusteltu ensiluokkaisin materiaalein ja uskallamme väittää, että Smaragdin asunnot vastaavat vaativampiinkin kriteereihin. Olemme panostaneet suunnitteluun kovasti ja toivomme, että uusi kotisi on juuri sitä mitä etsit.

3h + avok + kph + s + khh + wc + vh + var

86,5 m2

Smaragdin kolmiot on suunniteltu sujuvaa arkea ja asumisen mukavuutta ajatellen. Näissä asunnoissa yhdistyvät modernit ratkaisut, toimivat tilat ja huolella harkitut yksityiskohdat, jotka tekevät kodista ihanteellisen niin pienelle perheelle kuin kotitoimistolta työskentelevälle pariskunnalle.

Tutustu lisää

86,5 m2
102 m2

4h + avok + 2 x kph + s + khh + var

102 m2

Tämä 102 m² koti on suunniteltu erityisesti nelihenkisen perheen tarpeisiin, arjen sujuvuutta unohtamatta. Timanttinen pohjaratkaisu, kaksi kylpyhuonetta ja reilut säilytystilat helpottavat kiireisiä aamuja, kun taas kaunis avokeittiö ja viihtyisät oleskelutilat yhdistää perheen yhteisiin hetkiin.

Tutustu lisää

4 H + AVOK + KPH + S + WC + KHH + VH + VAR

108,5 m2

Tämä päätyasunto tarjoaa avarat oleskelutilat ja upean keittiön, joka sulautuu täydellisesti osaksi olohuonetta. Ikkunat kolmeen suuntaan tuovat upeat luonnonmaisemat osaksi sisustusta ja L:n mallinen terassi tarjoaa oivallisen paikan rentoutumiselle. Tämä koti on täydellinen perheelle, joka viihtyy yhdessä ja ystävien kanssa.

Tutustu lisää

108,5 m2
126 m2

5h + avok + 2 x kph + s + khh + var

126 m2

126 m2 viisiö sijoittuu rivitalon päätyyn ja on Smaragdin suurin asunto. Päätyasunnon parhaita puolia on tietysti vain yksi seinänaapuri, L:n mallinen suuri takaterassi ja näkymät kolmeen suuntaan.

Tutustu lisää

6 syytä MIKSI JUURI SMARAGDI

TimanttiSTA SUUNNITTELUA 
PARHAALLA PAIKALLA

As Oy Smaragdi edustaa modernia ja ajatonta arkkiteh­tuuria historiallisella Vanhalinnan alueella. Liedon Vanhalinna yhdistää historialliset juuret ja luonnon kauneuden moderneihin asumistarpeisiin luoden täydelliset puitteet perheille ja luonnon ystäville.

Julkisivut ovat pääosin ryhdikästä mustaa panelointia, johon lämpöä tuo katettujen terassien puun sävyiset yksityiskohdat. Näin rakennus sulautuu täydellisesti metsäiseen maisemaan. Ympäröivä luonto onkin ollut inspiraatiota myös suurille ikkunoille, jotka tuovat upean kulttuurimaiseman osaksi myös sisätiloja. Suunnittelussa on panostettu käytännöllisyyteen ja arjen sujuvuuteen, mikä näkyy muun muassa optimoiduissa pohjaratkaisuissa ja tilojen toimivuudessa.

Tontti on yhtiön oma, joka luo ta­loudellista ja pitkäaikaista turvallisuutta asumiseen sekä pitää hoitovastikkeen maltillisena.

Viimeistelty ja viihtyisä ulos asti

Lisäneliöitä asumiseen tuo valaistut ja ka­tetut terassit molemmin puolin asuntoa. Takaterasseilta löytyy varaus ulkoporealtaalle ja lämmittimille, jolloin mukavat olosuhteet terassillakin on taattu aina pitkälle syksyyn asti. 

Jokaiseen asuntoon kuuluu viihtyisä osakkaan hallinnassa oleva osakaspiha. Sekä osakaspihat, että yhtiön yhteiset alueet ovat viimeistelty kauniilla sekä helppohoitoisilla istutuksilla ja istustusaltailla molemmin puolin asuntoa. Sisääntulopihat on asfaltoitu ja kivetetty. Etupihalla asukkaita ilahduttaa yhtiön oma puutarha, joka on näyttävä myös pimeällä, sillä kasvit sekä piha on upeasti valaistu. Takapihat ovat kunttaa, jolloin ne sulautuvat kauniiseen metsämaisemaan erinomaisesti.

Jokaisella asunnolla on oma au­tokatospaikka, jossa on varaus säh­köauton lataukselle. Pihapaikat on varusteltu sähköpistokkeella. Jokaiseen asuntoon kuuluu myös etuterassin yhteydessä sijaitseva lämmin varasto / tekninen tila.

Uusi koti ilman remonttihuolia

Uusi kotisi rakennetaan laadukkain ratkaisuin aina asuntotekniikasta pintamateriaaleihin. Silloin remonttihuolet voi unohtaa vuosikausiksi ja keskittyä vain nauttimaan toimivasta ja huolettomasta arjesta.  

Asuntojen lämmitysmuotona toimii taloudellinen ja energiatehokas maalämpö yhdistettynä asumismukavuutta lisäävään vesikiertoiseen lattialämmitykseen. Asuntotekniikka on sijoitettu keskitetysti tekniseen tilaan/varastoon, jolloin vältytään koteloinneilta muissa tiloissa. 

Valaistus on toteutettu energiatehokkailla ja käytännöllisillä LED-valoilla, joita on riittävästi niin sisällä kuin ulkonakin. Kylpytilojen lisäksi kiinteää valaistusta löytyy jokaisesta asuinhuoneesta runsaasti, unohtamatta kuitenkaan sisus­tuksellisesti tärkeiden riippuvalaisimien paikkoja.

Pintamateriaalit kuten näyttävä kovapuulankkulattia ja isot laatat luovat pohjan koko sisustukselle ja siksi nekin on valittu huolella. Yksisäleinen kovapuu lankku on ajaton ja tyylikäs ratkaisu eikä mikään voita suuren laatan helppohoitoisuutta märkätiloissa. 

SIJAINTI HISTORIALLISELLA ALUEELLA, PALVELUJEN JA KULKUYHTEYKSIEN ÄÄRELLÄ

Liedon Vanhalinna on tunnettu upeista kulttuurimaisemistaan, luonnonläheisyydestään sekä viihtyisyydestään, mikä tekee siitä täydellisen kodin kaikenikäisille asukkaille. Alueen ainutlaatuinen miljöö vie asukkaitaan ajassa taaksepäin, sillä Vanhalinna on ollut keskeinen osa Liedon historiaa ja kulttuuria. Perheiden arkea helpottavat alueen läheisyydessä sijaitsevat päiväkodit, koulut, loistavat kulkuyhteydet sekä Ravattulan ja Liedon keskustan kattavat palvelut, joissa hoituvat niin arjen ostokset kuin vapaa-ajan tarpeetkin. Turun keskustaankin on ainoastaan alle vartin ajomatka ja Tyksillä tai kupittaan asemalla olet noin 10 minuutissa. Ohikulkutietä pitkin kulkuyhteydet ovat loistavat myös Raision, Kaarinan ja Helsingin suuntaan.

Vanhalinna tarjoaa erinomaiset puitteet ulkoiluun ja harrastuksiin. Alueella on laajoja viheralueita, puistoja ja turvallisia kävelyreittejä, jotka houkuttelevat lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, hiihtäjiä ja lapsiperheitä. 

Smaragdin tontti sijaitsee korkealla päättyvän tien päässä, eli myös näkymät ovat erinomaiset. Ikkunoistasi avautuu historiallinen ja suojeltu Hämeen Härkätie sekä Aurajoki jokilaaksoineen.

UPEA JA TUNNELMALLINEN 
KOTIKYLPYLÄ

Spa-henkisen ja tunnelmallisen kotikylpylän raamit syntyvät kauniista laatoista, särmikkäistä seinäpaneeleista, integroiduista saunan lauteista sekä kylpyhuoneen puolelle tyylikkäästi jatkuvasta kattopaneelista. Kokonaisuuden viimeistelee lauteisiin upotettava etäohjauksella toimiva kiuas sekä epäsuora valaistus lauteiden alapinnassa ja kiukaan yllä. Saunan ja kylpyhuoneen erottaa kaunis tilaa avartava lasiseinä. Lisäksi 102 m2 ja 126 m2 asuntojen saunoista avautuvat näkymät kauniiseen kulttuurimaisemaan.

Suihkutilassa katse kiinnittyy kauniisiin design-laattoihin ja sadesuihkuun. Linjalattiakaivot kylpyhuoneissa mahdollistavat suurten lattialaattojen käytön seinien lisäksi myös lattiassa.

Kylpytiloihin on yhdistetty tyylikkäästi myös kodinhoitohuone, jossa luonnistuu niin pyykkihuolto, kuin säilytyskin. Kylpyhuoneessa sekä erillisessä wc:ssä löytyy va­kiona seinämalliset wc-istuimet. 

Kotikokin unelmakeittiö

Saarekkeella varusteltu avokeittiö on monen juhlanjärjestäjän ja kotikokin unelma. Se mahdollistaa seurustelun kokkailun lomassa ja keittiöstä tulevat tuoksut houkuttelevat muutkin ruokailijat pöytään jo hyvissä ajoin.   

Integroitujen kodinkoneiden ansiosta keittiö on hyvin huonekalumainen kokonaisuus osana yhteisiä oleskelutiloja. Laadukkaat kodinkoneet sulautuvat saumattomasti kokonaisuuteen tehden keittiöstä tyylikkään, käytännöllisyyttä unohtamatta. Upea yksityiskohta keittiössä on saarekkeeseen sijoitettu tasotuuletin sekä käytännöllinen aamiaiskaappi. Nämä molemmat löytyvät keittiöstä vakiovarusteluna. Kuten myös kauniit kvartsikivitasot, jotka toimivat kruununa keittiölle. Sama materiaali jatkuu saumattomasti aina välitilaan asti, luoden harmonisen kokonaisuuden. Kvartsikivi on helppohoitoinen sekä ajaton valinta upeaan keittiöön. 

Jalokiventie 17
21410 VANHALINNA